Meijeritontun joulu
Myöhään jouluaatonaaton aattoiltana meijeritonttu Piimäparta kurkkasi ulos Maitokolmion meijerin ikkunasta. Lumi leijaili hiljaa maahan ja peitti Toholammin ympärillä aukeavat pellot valkoiseen vaippaan. Voihan karrageeni, Piimäparta huokaisi haikeana. Koska se oli entinen joulutonttu, sen oli tähän aikaan vuodesta ihan pakko päästä touhuamaan joulua. Niinpä se hyppäsi töppösiinsä, nappasi vesurin vyölleen ja livahti ulos.
Pimeässä metsässä oli talvisen raikas ilma. Töppöset vain narskuivat, kun Piimäparta kahlasi lumessa ja katseli hymyillen ympärilleen. Metsä humisi hiljaa ja punatulkut höpöttelivät omiaan puiden oksilla. Jänis pysähtyi muutaman metrin päästä ihmettelemään pitkäpartaista kulkijaa. Piimäparta kulki tovin, kunnes silmiin osui sopiva kuusi. Taitavalla vesurin heilautuksella tonttu kaappasi kuusen mukaansa ja suuntasi takaisin meijerille.
Pystytettyään ja koristeltuaan kuusen meijerin ruokalaan Piimäparta palasi majapaikkaansa meijerin takimmaisen linjaston varjoisan puolen perukoille. Siellä se pakkasi paketteihin pieniä lahjoja, joita se oli pitkin vuotta puhdetöinään väsännyt. Siinä oli jotain jokaiselle meijerissä. Kasvavasta pinosta löytyi oma paketti niin ruokalan emännälle, meijeristeille ja maitokuskeille kuin toimitusjohtajallekin. Taitavasti Piimäparta kääri lahjat paperiin ja vyötti paketit punaisella lahjanauhalla. Koko loppuyön se sitten kantoi paketteja paikoilleen kuusen juurelle ruokalaan.
Kun Maitokolmion väki tuli aatonaaton aamuna meijeriin, ruokalassa odotti ihanan jouluinen näky. Kaunis joulukuusi oli pystytetty ruokalan nurkkaan ja sen juurella nökötti iso kasa lahjapaketteja. Iloisen hälinän säestyksellä paketit jaettiin saajilleen ja juotiin joulukahvit. Entä tonttu itse? Se oli urakastaan niin uupunut, että veteli sikeitä melkein aattoiltaan asti.
Meijeritonttu ja klapit
Pari päivää ennen joulua meijeritonttu Piimäparta istuskeli piilossaan Maitokolmion meijerin takimmaisen linjaston varjoisan puolen perukoilla. Se lämmitti pientä kamiinaansa ja hörppi kuumaa kaakaota. Kyllä tontun elämä on joskus mukavaa, se mietti tulta kohennellessaan.
Mukava elämä koki kuitenkin kolauksen, kun Piimäparta seuraavan kerran kurotti kohti halkokoria. Nimittäin kori oli paria tuohenkäppyrää lukuunottamatta tyhjä. “No voihan ESL-maito”, Piimäparta tuumasi ja sulki kamiinan luukun. Ei auttanut kuin lähteä puuhommiin. Piimäparta puki nutun päälleen, nappasi kirveen sekä sahan mukaansa ja lähti.
Myöhemmin samana yönä Piimäparta palaili meijerille säkillinen halkoja mukanaan. Koko päivän metsässä huhkittuaan sitä vähän hiukoi, ja se päätti kipaista meijerin ruokalan kautta katsomassa, josko emäntä olisi jättänyt sinne vähän iltapalaa.
Piimäparta astui ruokalan ovesta sisään säkki selässään. Hämärässä se kuitenkin kompastui kynnykseen ja niinpä tonttu halkolasteineen mätkähti nurin. Klapit levisivät iloisesti kilahdellen pitkin lattiaa. Piimäparta nousi puhisten ja alkoi kerätä halkoja takaisin säkkiin. Olipa se ollut köntys. Lopuksi tonttu tarttui vielä lattiaharjaan ja lakaisi loputkin purut ja tuohikiekurat säkkiin.
Piimäparta luuli jo kaiken olevan siististi järjestyksessä, kun se näki vielä yhden klapin ruokalan pöydällä. Miten se siihen oli hypännyt, sitä ei tonttukaan tajunnut. No ei kun säkkiin vaan, Piimäparta tuumasi ja tarttui halkoon.
Mutta sepä ei ollutkaan tavallinen puuklapi. Tontun sormet upposivat pehmeään kermavaahtoon ja taikinaan. Mitä ihmettä? Piimäparta nuuhkaisi sormeaan. Makea jouluinen tuoksu humahti sen tontunnenään ja ilmeisesti saman tien vatsaan, sillä sieltä kuului äänekäs kurnaisu. Leveä hymy levisi Piimäparran kasvoille. Emäntä oli valmistanut tontulle jouluherkun. Piimäparta haki lusikan, istui alas ja alkoi syödä. Kaikkea sitä onkin, syötävä klapi, se tuumasi ja haukkasi ison palan jouluhalkoa suuhunsa.
Meijeritonttu ja hiljennyt kirnu
Kerran meijeritonttu Piimäparta köllötteli kaikessa rauhassa omassa piilopaikassaan Maitokolmion meijerin takimmaisen linjaston varjoisan puolen perukoilla. Se kuunteli toisella korvallaan, sillä paremmalla, kuinka koneet kirnusivat voita. Tasainen ääni sai tontun silmäluomet painumaan, ja pian oli koko tonttu ihan unessa.
Yhtäkkiä Piimäparta heräsi. Jokin oli hullusti. Piimäparta tuijotti pimeään ja yritti ymmärtää, mikä oli pielessä. Oli aivan hiljaista. Siinäpä se! Koneiden ääni oli lakannut. Piimäparta ponkaisi vuoteeltaan ja hiippaili kiiruusti meijerin puolelle.
Jokin vika koneessa oli, se oli selvää. Piimäparta kurkisteli laitteiden takaa. Ketään ei vielä näkynyt, mutta kohta olisi täysi tohina päällä, kun vikaa alettaisiin etsiä ja korjata. Piimäparta hiippaili koneen taakse ja katseli laitteistoa. Se napautti pientä putkea hiljaa rystysellään, siveli suuren sammion kylkeä ja pohti.
Pimeässä piimäparta kompastui johonkin. Se mätkähti nenälleen lattialle koneiston alle. Piimäparta kömpi jaloilleen nuttuaan pudistellen ja yritti hämärässä nähdä, mikä oli hänet kampannut.
Piimäparran käteen osui jotain. Tonttu nosti esineen kasvojensa eteen ja tarkasteli varovasti koneiden välistä tulevassa valossa. Töpseli. No voi eilisen kurrit, Piimäparta tuumasi, etsi pistorasian ja tökkäsi töpselin kiinni. Kone käynnistyi huristen. Piimäparta luikki takaisin piiloonsa, asetteli tyynyn mukavasti päänsä alle, ummisti silmänsä ja nukahti nopeasti, niin kuin vain tontut osaavat.
Meijeritonttu Piimäparta
Maitokolmion meijeritonttu Piimäparta on asustellut meijerissä tiettävästi niin pitkään kuin meijeri on ollut olemassa. Kukaan ei tiedä, mistä se on sinne aikanaan tullut. Ehkä se oli riihi- tai tallitonttu, joka kaipasi vähän vaihtelua tai kukaties joulutonttu, joka retkiltään palatessaan huomasi mukavan majapaikan ja totesi työsuhde-edut niin hyviksi, että asettui taloksi
Kävi nimittäin niin, että kun meijerin ruokalan emäntä huomasi, että meijerissä asustelee tonttu, hän otti tavakseen jättää sille illaksi pientä purtavaa ja piimää palanpainikkeeksi. Siitäpä tonttu ihastui ikihyviksi ja päätti alkaa huolehtia meijeristä parhaan taitonsa mukaan. Ja hyvää huolta se on sitten paikasta pitänytkin.
Piimäparrasta on tullut meijeriläisten keskuudessa jatkuva jutun aihe, ja Toholammin torilla jutellaan siitä kuin hyvästä ystävästä. Vaikka jos totta puhutaan, ei kovinkaan moni ole sitä omin silmin nähnyt. Mitä nyt ruokalan emäntä joskus pari piimälasin reunaan tarttunutta partakarvaa poiminut.
