Maitokolmio on 115 vuotta toiminut osuuskunta, joka tuottaa maitoa ja muita maitotuotteita ammattitaidolla, osaavalla henkilökunnalla ja nykyaikaisilla jalostusmenetelmillä. Maitokolmion meijerin omistavat alueen lähimaitotuottajat. Kotimaiset tuottajat ja kotimaiset olosuhteet – siinä on maidon alkuperätodistus puhtaimmillaan. Osuuskunta Maitokolmio toimii moderneissa tuotantotiloissa sekä Toholammilla että Sievissä. Vuositasolla maitoa jalostetaan valmiiksi tuotteiksi 60 miljoonaa litraa ja toiminnasta vastaa reilu 90 elintarvikealan ammattilaista.

Etsimmekin nyt ammattilaistemme joukkoon sinua

Tuotannon työnjohtaja

Olet avainpelaaja asiakkaamme tuotannon toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Toimit osastoilla tuotannon esimiehenä, vastaten tuotannon laadusta, tehokkuudesta sekä päivittäisestä organisoinnista.

Taustaltasi ja koulutukseltasi olet mielellään elintarvike/meijeripuolen insinööri tai teknikko, ja sinulla on jo alan työkokemusta ja näyttöjä onnistuneesta esimiestyöstä.

Kestät hyvin painetta ja olet sitoutunut tekemään työsi paremmin kuin hyvin. Pystyt olemaan aito oikea esimies ja viemään läpi myös haastavampia kehitysasioita oma-aloitteisesti.

Olet kannustava ja toimintaa jatkuvasti parantava henkilö, joka saa muun organisaation taakseen ja mukaansa vaikeissakin tehtävissä. Työskentelet sekä Toholammin että Sievin tehtailla.

Osuuskunta Maitokolmio tarjoaa tehtäviin valittaville henkilöille hyvähenkisen, kannustavan ja aidosti toimintaa kehittävän modernin työyhteisön. Yrityksen koko organisaatio auttaa Sinua onnistumaan tehtävässäsi. Kilpailukykyisten etujen lisäksi saat yrityksen palveluksessa mahdollisuuden kehittää itseäsi ja omaa osaamistasi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Eezy Personnelin rekrytointikonsultti Heikki Laitala puh 040 7263395. Tehtävä täytetään pikimmiten sopivan henkilön löydyttyä, joten toimi nopeasti ja lähetä hakemuksesi mielellään heti, mutta kuitenkin viimeistään 13.9.2020 mennessä oheisen linkin kautta tai sähköpostilla heikki.laitala@nulleezy.fi.